Luvian ulkosaariston helmi

Pirtti-Maskali on karulla tavalla kaunis saari, jonka mantereenpuoleinen poukama on vuosisatojen ajan tarjonnut paikkakunnan kalastajille suojaa avomeren reunan viimeisenä turvasatamana. Tässä saaressa ovat kalastajat jo ennen moottoriveneiden aikaa viettäneet verkkojenlaskun jälkeen yönsä ollakseen aamuvarhaisella valmiina pyydyksensä kokemaan. Myöhemmin saareen on rakennettu kalamaja, joka kunnostettuna on muisto ajoista, jolloin 7,5 kilometrin meritaival mantereelta on ollut liian pitkä matka pyydysten laskun ja niiden kokemisen välillä kuljettavaksi.

Selkämeren rannikkoalueen ainutlaatuinen luonto näyttäytyy vierailijalle maan, meren ja taivaan elementtien vaihtuvina väreinä ja tunnelmina. Kevät- ja kesäaikaan erityisen runsaan linnuston elämä saaristossa on näkyvää ja kuuluvaa. Pinnanalaiseen elämään pääsee kurkistamaan vaikkapa kalastuksen kautta.

”Meri peilin lailla taas säihkyy heijastustaan.” Eräs paikallinen kokenut veneilijä totesi Luvian merialueen eroavan pohjoisemman Satakunnan merialueesta siinä, että kun Ahlaisten ja Merikarvian vesillä täytyy tietää todella tarkkaan, missä väylä kulkee, riittää Luvialla että tietää missä on kivet. Molemmilla merialueilla liikkuneena voin vahvistaa, että totta puhui.

Keväällä kalastuksen sesonki keskittyy siian- ja silakan pyyntiin.

Vesien lämmettyä ulkomeren läpi vuoden viileänä pysyvät vedet antavat sattumasaaliina taimentakin jopa heinäkuussa.

Ahventa näiltä vesiltä alkaa tulla vasta kesän taittuessa syyspuolelle. Ahvenverkoissa on sitten myös muita yllätyksiä – joskus myös ei.toivottu vieraslaji mustatäplätokko.

Ulkosaariston luonto on kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Kalakämppä on varattavissa viikonlopuksi, viikoksi tai kuukaudeksi. Viikonloppuvaraus alkaa perjantaina klo 12 ja päättyy sunnuntaina klo 12. Viikkovaraus alkaa maanantaina klo 12 ja päättyy sunnuntaina klo 12. Pidemmistä varauksista sovitaan erikseen. Vuokralainen tuo liinavaatteet mukanaan. Vuokraan sisältyy 20 litraa juomavettä, kaasu ja polttopuut kaminaan ja saunaan sekä grillipaikalle. Kämppä luovutetaan takaisin vuokrauksen jälkeen siivottuna ja roskat kuljetettuna satamaan jätteiden keräyspisteeseen. Lastauslaituri ja veneluiska löytyvät Laitakarin satamasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laitakari_(Luvia)

Avaimet luovutetaan, kun vuokra näkyy vuokranantajan tilillä.

Hinnasto 

  • Vuorokausi: 100e
  • Viikonloppu:  250e
  • Viikko: 460e 

Varaukset: info@maskali.fi